Keväisenä päivänä puolenpäivän aikaan istuin töissä yhtä tylsistyneenä kuin aina, kun puhelimeni soi. Soittaja oli isäni.

Uutinen jonka hän kertoi ei ollut ilouutinen koiramme oli mennyt huonoon kuntoon ja se oli vietävä lopetettavaksi. Aluksi suhtauduin rauhallisesti asiaan, koska tämä oli ollut odotettavissa. Koirallamme oli ollut sydänvika jo jonkinaikaa. Ajattelin että olen töissä ja menen suoraan vanhempieni luokse, mutta ajatukset muuttuivat en pystynyt muutakuin itkemään ja lähdin töistä. Veimme koiran lääkäriin odottelimme odotushuoneessa vuoroamme. Kokemus on yksi raskaimmista, jonka olen kokenut. Pienen hymyn sain varmaan itseltäni rutistettua, sillä meitä ennen oli pentukoira (samanrotuinen kuin meidän koira) tämä oli menossa ottamaan ensimmäistä rokotetta.

Silloin olin varma, että hankin uuden koiran kun aikaa on vähän kulunut. Surusta huolimatta minulla oli hyvä mieli, sillä tiesin että nyt koirallamme on parempi olla.

Siitä lähti uuden pennun suunnittelu ja nyt on asiat jo hyvällä mallilla, vaikka vielä vanha koira on mielessä. Olin tehnyt surutyötä jo kauan ennen lopetusta, koska tämä ei ollut mikään äkillinen kuolema.

Aloitin netissä eri kenneleiden selaamisen ja lähettelin joihinkin paikkoihin kyselyitä paljonko nämä pennut nykyään maksavat ja tiedustelin muita tarpeellisia asioita.

Soitin muutamiin paikkoihin minulla oli jossakin vaiheessa kolme eri vaihtoehtoa, josta voisin pennun saada. Yksi oli kuitenkin ylitse muiden. Omistajana oli erittäin mukava nuorehko nainen joka tuntui olevan yhtä innoissaan kuin minä.

Kävin tämän mukavan kasvattajan luona ensin katsomassa emoa ja sain erittäin mukavan vaikutelman. Tällöin kuin kävin tapaamassa kasvattajaa oli pentujen syntymään jäljellä kaksijapuoliviikkoa.

Nyt tämä aika on mennyt ja pennut syntyneet.  Pentuja syntyi neljä (yksi kuolleena) minulle on varattuna blenheim uros ja kova odotus on päällä.